Manauksen kauppahallit ja banaanimarkkinat

Mercado Adolpho Lisboa

Nopeasti on käynyt selväksi, että Manauksen kaupungissa ei itsessään ole juurikaan varsinaisia nähtävyyksiä. Kun pakollinen Theatro Amazonasin oopperatalo on nähty voi sanoa nähneensä Manauksen ainoan merkittävän nähtävyyden. Manaus on rujoudessaan kuitenkin mielenkiintoinen kaupunki ja yksi hyvistä tavoista viettää viikonloppua onkin lähteä kaupungin keskustassa sijaitsevaan Adolpho Lisboan kauppahalliin sekä sen välittömässä läheisyydessä sijaitseviin vaatimattomampiin peltihalleihin. Näissä kauppahalleissa voi tutustua paikalliseen käsityö, kala-, liha-, vihannes- ja hedelmätarjontaan. Hienoin Manauksen kauppahalleista on juuri Manauksen sataman edustalla sijaitseva 1880-luvulta peräisin oleva Mercado Municipal Adolpho Lisboa. Aika usein viikonloppuisin tuleekin lähdettyä viettämään aikaa ja tekemään pieniä ostoksia juuri tähän kauppahalliin, sen viereesä oleviin muihin kauppahalleihin sekä näiden jatkeena olevalle banaanitorille.

Manauksessa tuoreiden elintarvikkeiden ja erityisesti vihannesten taso on usein hyvin huono ja markkinat eli feirat ovatkin yksi parhaista paikoista ostaa niin tuoreita vihanneksia, juureksia kuin hedelmiäkin suoraan tuottajilta. Tuotteiden laatu on supermarketteja parempi, mutta hinnoissa ei välttämättä ole suurta eroa. Markkinoilta voi ostaa myös erilaisia pähkinöitä, yrttejä ja myös hyvinkin eksoottisia hedelmiä ja mehuja, joista ei välttämättä ole koskaan ennen kuullutkaan. Syy paikallisten hedelmien tuntemattomuuteen Amazonasin ulkopuolella on se, että niiden tuottaminen ja myyminen tuotantoalueen ulkopuolelle ei ole taloudellisesti kannattavaa ja osa hedelmistä ei kestä pitkää säilytystä tai kuljetusta. Tyypillisiä paikallisesti tuotettuja hedelmiä tutumpien banaanin, papaijan ja melonilajikkeiden lisäksi ovat mm. Acai, Cupuacu, Camu Camu ja Cashew Apple hedelmät.

Alkuperäisasukkaiden tekemiä käsitöitä

Banaanimarkkinat

Varsinaisen kauppahallin vieressä sijaitsee erillinen iso peltihalli, jossa myydään Amazonin kaloja ja muita mereneläviä sekä lihaa. Paikallisia kaloja ovat muun muassa Pacu, Tucunare, Piraija, Tambaqui ja Pirarucu. Näiden peltihallien takana on vielä iso banaanimarkkina-alue, jonka päällä on vain katos.

Lihahalli

Pacun käsittelyä.

Kauppahallissa vieraillessa huomaa myös hyvin miten paljon veden korkeus vaihtelee satamassa eri vuodenaikoina. Kuivalla kaudella heinäkuusta joulukuuhun vesi laskee ja tammikuusta alkaen se alkaa taas nousta ja on huipussaan kesäkuun lopussa. Veden nousu ei johdu sadekauden sateen määrästä, vaikka usein näin luullaan. Veden nousun syynä on sadekauden aikana Andeilta sulava jää ja sen sulamisvedet, jotka laskevat Amazonin vesistöön.

Manauksen satama marraskuussa 2015

Manauksen satama samassa paikassa huhtikuussa 2016

Pidennetty viikonloppu lasten kanssa viidakko lodgessa

Lähdimme intialaisen työkaverini perheen sekä suomalais-taiwanilaisen pariskunnan kanssa viikonlopuksi Juma joen varrella sijaitsevaan Juma Eco Lodgeen. Kaikkiaan seurueeseemme kuului siis kuusi aikuista ja viisi lasta. Olimme varanneet matkan Manaus booking nimisestä matkatoimistosta, jonka pikkubussi tuli noutamaan meidät asuinalueemme portilta. Paikalliseen tapaan aikataulut olivat jo alusta alkaen "joustavat" (matkajärjestäjän toimesta), joten bussi tuli noutamaan meidät runsaan tunnin aikataulusta myöhässä. Suomalaiseen tapaan olimme tietysti tulleet varmuuden vuoksi 10 minuuttia etuajassa tienvarteen sateesta huolimatta. Bussin saavuttua olimmekin jo sopivasti märkiä lähtemään sademetsään...

Bussi kuljetti meidät ensin Manauksen itäpuolella sijaitsevaan Porto da Ceasan satamaan, josta siirryimme moottoriveneillä noin puolen tunnin venematkalla joen vastarannalle Careiro da Várzean pieneen satamakaupunkiin. Puoli matkassa joen ylitystä pysähdyimme katsomaan yhtä Manauksen päänähtävyyttä eli Solimoes ja Rio Negro jokien kohtaamista. Paikka tunnetaan nimellä "Meeting of Waters" tai portugaliksi "Encontro das Àguas". Rio Negron joki on nimensä mukaisesti mustaa ja Solimões joen hiekan väristä. Näiden jokien yhtymäkohdasta alaspäin jokea kutsutaan Amazoniksi.

Vastarannalle saavuttuamme meitä odotti 70-luvun designia oleva Volkswagen pikkubussi sekä henkilöauto. Pakkauduimme autoihin ja lähdimme valtatie 319 pitkin kohti Juma jokea ja seuraavaa venematkaa. Automatka kesti noin tunnin, josta alkuosa oli hyväkuntoista asvalttitietä, mutta loppumatkasta tie vaihtui saviseen metsätiehen läpi sademetsän aina Rio Juman sivujoen rantaan saakka. Sieltä matka jatkui jälleen moottoriveneillä kohti Juma Eco Lodgea.

 Perille päästyämme luulimme ensin, että olimme tulleet väärään lodgeen. Vähän aikaa asiaa selviteltyämme kävi selväksi, että Juma joen varrella oli useita hyvin samannimisiä lodgeja, josta sekaannus johtui. Monet niistä käyttivät hieman eri nimä eri sivuistoilla ja monesti nimenä mainittiin vain Juma Lodge. Asiaa ei helpottanut se, että matka myytiin meille nimellä Juma Eco Lodge, mutta kaikissa kohteen kylteissä luki Juma Kabanas lodge.

Viidakko lodget ovat nimensä mukaisesti viidakossa ja näin ollen sähköä tuotetaan tavallisesti aggregaateilla vain ilmastointia jääkaappia varten ja mökeissä ei ole valoja eikä muitakaan mukavuuksia. Niinpä olimme varautuneet otsalampuin jos illalla tai yöaikaan piti jotain tehdä. Viidakossa on oikeasti todella pimeää heti auringon laskettua. Manauksen alueella päivä päättyy aina noin kello 18 aikaan, koska sijainti on niin lähellä päiväntasaajaa.

Koska matkaan oli mennyt sen verran aikaa emme ensimäisenä päivänä syömisten lisäksi tehneet muuta kuin tutustuimme Lodgen piha-alueeseen ja lähdimme onkimaan piraijoa.  Tämä piranja fishing tuntuu olevan kaikkien lodgien vakio-ohjlemistoa ja niinpä osa meistä olikin jo tätä kokeillut ja halusi jäädä mieluummin rentotumaan lodgeen. Me muut lähdimme kahden oppaamme kanssa onkimaan Piraijoja lihapalat syötteinämme.

Piraijat olivat taitavia syömään lihat koukuista jäämättä kiinni, sillä taisimme saada vain kaksi piraijaa veneeseen asti, vaikka kaikki syötit menivät. Kalastaessamme näimme myös rantapuissa isoja mustia apinoita, joista emme kunnon kuvia ehtineet saamaan sekä krokotiilejä ja Tucuxi delfiinejä.

Illalla auringon laskeuduttua meidän oli tarkoitus lähteä vielä katsomaan krokotiilejä. Ajatuksena oli taskulampun valossa etsiä kiiluvat krokotiilin silmät ja opas tämän jälkeen yrittää napata pienen krokotiilin veneeseen turistien pideltäväksi. Illalla alkoi kuitenkin sadekaudelle tyypillinen kova sade ja jouduimme luopumaan tästä ohjelmanumerosta.

Seuraava aamuna Lodgen pihan lähistöllä oleviin puihin tuli lauma apinoita, joita kiipeilyä ja hyppelyä puusta toiseen pääsimme seuraamaan. Lähipuusta oppaamme bongasi myös upean värisen Tucaani pariskunnan. Apina t tuntuivat olevan kiinnostuneita meistä, mutta eivät kuitenkaan ollet niin kesyjä, että olisivat uskaltautuneet pois puusta meidän lähelle, vaan pitibvät koko ajan vähintään 10 metrin etäisyyden.

Lounaan jälkeen lähdimme käymään joen varrella asuvan perheen luona tutustumaan heidän elämäntapaansa. Tavallisesti samassa pihapiirissä asuu useampi sukupolvi. Pihassa oli usemapia rakennuksia: asuintalo aikuisia varten sekä omat talot tytöille ja pojille sekä erillinen tila ruoanlaittoon. Perinteisenä tapana on, että tytöt ja pojat eivät asu saman katon alla ennenkuin avioituvat. Omaan taloonsa lapset muuttavat heti, kun oppivat kävelemään.

Meille esiteltiin heidän ravinnoksi pyytämien krokotiilien nahkoja, sekä turisteja varten tekmiä koruja, puhallusputkia ja muita käsitöitä. Krokotiilin nahka oli tyttöjen mielestä "iljettävä", mutta kaikki lapset olivat luonnollisesti innostuneita koruista ja puhallusputkista ja muista myynnissä olevista käsitöistä. Kotiin viemisiksi ostimme tytöille käsikorut ja Kuutille kaulakorun jossa roikkui aito krokotiilin hammas.

Pidennetty viikonloppuloma viidakossa oli oikein onnistunut ja sitä voi suositella myös lapsiperheille. Omat 3-, 6- ja 8-vuotiaat lapsemme viihtyivät viidakossa mainiosti eivätkä hyttysetkään kiusanneet, vaikka olimmekin Solimoes vesistön varrella, jossa hyttysiä tavallisesti esiintyy toisin kuin Manauksen ohi virtaavan Rio Negron varrella.

Jardim Botânico de Manaus ja Museu de Amazônia

Kaupungin pohjoispuolella sijaitsee laaja luonnonsuojelualue ja kasvitieteellinen puutarha nimeltään Jardim Botânico de Manaus. Samassa yhteydessä toimii myös Museu de Amazônia. Tein tänne retken syksyllä 2015 ja perheen muutettua Manaukseen tammikuussa 2015 vierailin täällä uudelleen heidän kanssaan.

Puiston alueella saa liikkua ainoastaan oppaan kanssa ja he järjestävät kiertokävelyn alkaen joka 30 minuutti. Joka toinen kävely suuntautui tutustumaan käärmetaloon, puistossa sijaitsevalle lammelle ja katsomaan isoja puita sekä suurta akvaariota, jossa ui Amazonille tyypillisiä kaloja. Joka toinen kävely vuorostaan vie puistossa sijaitsevalle 40 metriä korkealle tornille joka kohoaa puiden yläpuolelle. Tornista on hienot näkymät niin puistoon kuin kaupungillekin.

Ensimmäisellä kerralla tein ensin opastetun kävelyn ja sen jälkeen vierailin tornissa. Lasten kanssa menimme ainoastaan vierailulle torniin. Kävelyllä pysähdyimme ensin lammelle, jossa oli suuria lumpeita, nuppineulan pään kokoisia pieniä sammakoita sekä kilpikonnia (tai ainakin yksi). Kävelyn aikana näimme myös käärmetalon käärmeitä ja pysähdyimme opastetaulujen luona, joissa kerrottiin vuorotellen niin kaloista, käärmeistä kuin perhosistakin. Omasta mielestäni mielenkiintoisempaa oli kuitenkin yrittää itse havainnoida metsässä liikkuvia lintuja kuin katsella infoa plakaateista, jotka olisi voinut lukea suoraan wikipediastakin.


Käynti tornissa oli kuitenkin vierailun arvoinen ja siksi halusin tuoda lapsetkin käymään täällä. Lisäksi molemmilla torni vierailullani oppaaksi sattui sama nuori opiskelija, joka puhui hyvää englantia (harvinaista Manauksessa!). Kielitaidon lisäksi hän tiesi paljon puistosta ja sen eläimistä, koska hän opiskeli biologiaa ja teki tutkimustyötä hämähäkeistä. Tornilta palatessamme hän halusi viedä meidät vielä erikseen katsomaan perhosia ja hämäkkejä, koska lapset olivat niistä niin kiinnostuneita.