Manauksen kauppahallit ja banaanimarkkinat

Mercado Adolpho Lisboa

Nopeasti on käynyt selväksi, että Manauksen kaupungissa ei itsessään ole juurikaan varsinaisia nähtävyyksiä. Kun pakollinen Theatro Amazonasin oopperatalo on nähty voi sanoa nähneensä Manauksen ainoan merkittävän nähtävyyden. Manaus on rujoudessaan kuitenkin mielenkiintoinen kaupunki ja yksi hyvistä tavoista viettää viikonloppua onkin lähteä kaupungin keskustassa sijaitsevaan Adolpho Lisboan kauppahalliin sekä sen välittömässä läheisyydessä sijaitseviin vaatimattomampiin peltihalleihin. Näissä kauppahalleissa voi tutustua paikalliseen käsityö, kala-, liha-, vihannes- ja hedelmätarjontaan. Hienoin Manauksen kauppahalleista on juuri Manauksen sataman edustalla sijaitseva 1880-luvulta peräisin oleva Mercado Municipal Adolpho Lisboa. Aika usein viikonloppuisin tuleekin lähdettyä viettämään aikaa ja tekemään pieniä ostoksia juuri tähän kauppahalliin, sen viereesä oleviin muihin kauppahalleihin sekä näiden jatkeena olevalle banaanitorille.

Manauksessa tuoreiden elintarvikkeiden ja erityisesti vihannesten taso on usein hyvin huono ja markkinat eli feirat ovatkin yksi parhaista paikoista ostaa niin tuoreita vihanneksia, juureksia kuin hedelmiäkin suoraan tuottajilta. Tuotteiden laatu on supermarketteja parempi, mutta hinnoissa ei välttämättä ole suurta eroa. Markkinoilta voi ostaa myös erilaisia pähkinöitä, yrttejä ja myös hyvinkin eksoottisia hedelmiä ja mehuja, joista ei välttämättä ole koskaan ennen kuullutkaan. Syy paikallisten hedelmien tuntemattomuuteen Amazonasin ulkopuolella on se, että niiden tuottaminen ja myyminen tuotantoalueen ulkopuolelle ei ole taloudellisesti kannattavaa ja osa hedelmistä ei kestä pitkää säilytystä tai kuljetusta. Tyypillisiä paikallisesti tuotettuja hedelmiä tutumpien banaanin, papaijan ja melonilajikkeiden lisäksi ovat mm. Acai, Cupuacu, Camu Camu ja Cashew Apple hedelmät.

Alkuperäisasukkaiden tekemiä käsitöitä

Banaanimarkkinat

Varsinaisen kauppahallin vieressä sijaitsee erillinen iso peltihalli, jossa myydään Amazonin kaloja ja muita mereneläviä sekä lihaa. Paikallisia kaloja ovat muun muassa Pacu, Tucunare, Piraija, Tambaqui ja Pirarucu. Näiden peltihallien takana on vielä iso banaanimarkkina-alue, jonka päällä on vain katos.

Lihahalli

Pacun käsittelyä.

Kauppahallissa vieraillessa huomaa myös hyvin miten paljon veden korkeus vaihtelee satamassa eri vuodenaikoina. Kuivalla kaudella heinäkuusta joulukuuhun vesi laskee ja tammikuusta alkaen se alkaa taas nousta ja on huipussaan kesäkuun lopussa. Veden nousu ei johdu sadekauden sateen määrästä, vaikka usein näin luullaan. Veden nousun syynä on sadekauden aikana Andeilta sulava jää ja sen sulamisvedet, jotka laskevat Amazonin vesistöön.

Manauksen satama marraskuussa 2015

Manauksen satama samassa paikassa huhtikuussa 2016

Pidennetty viikonloppu lasten kanssa viidakko lodgessa

Lähdimme intialaisen työkaverini perheen sekä suomalais-taiwanilaisen pariskunnan kanssa viikonlopuksi Juma joen varrella sijaitsevaan Juma Eco Lodgeen. Kaikkiaan seurueeseemme kuului siis kuusi aikuista ja viisi lasta. Olimme varanneet matkan Manaus booking nimisestä matkatoimistosta, jonka pikkubussi tuli noutamaan meidät asuinalueemme portilta. Paikalliseen tapaan aikataulut olivat jo alusta alkaen "joustavat" (matkajärjestäjän toimesta), joten bussi tuli noutamaan meidät runsaan tunnin aikataulusta myöhässä. Suomalaiseen tapaan olimme tietysti tulleet varmuuden vuoksi 10 minuuttia etuajassa tienvarteen sateesta huolimatta. Bussin saavuttua olimmekin jo sopivasti märkiä lähtemään sademetsään...

Bussi kuljetti meidät ensin Manauksen itäpuolella sijaitsevaan Porto da Ceasan satamaan, josta siirryimme moottoriveneillä noin puolen tunnin venematkalla joen vastarannalle Careiro da Várzean pieneen satamakaupunkiin. Puoli matkassa joen ylitystä pysähdyimme katsomaan yhtä Manauksen päänähtävyyttä eli Solimoes ja Rio Negro jokien kohtaamista. Paikka tunnetaan nimellä "Meeting of Waters" tai portugaliksi "Encontro das Àguas". Rio Negron joki on nimensä mukaisesti mustaa ja Solimões joen hiekan väristä. Näiden jokien yhtymäkohdasta alaspäin jokea kutsutaan Amazoniksi.

Vastarannalle saavuttuamme meitä odotti 70-luvun designia oleva Volkswagen pikkubussi sekä henkilöauto. Pakkauduimme autoihin ja lähdimme valtatie 319 pitkin kohti Juma jokea ja seuraavaa venematkaa. Automatka kesti noin tunnin, josta alkuosa oli hyväkuntoista asvalttitietä, mutta loppumatkasta tie vaihtui saviseen metsätiehen läpi sademetsän aina Rio Juman sivujoen rantaan saakka. Sieltä matka jatkui jälleen moottoriveneillä kohti Juma Eco Lodgea.

 Perille päästyämme luulimme ensin, että olimme tulleet väärään lodgeen. Vähän aikaa asiaa selviteltyämme kävi selväksi, että Juma joen varrella oli useita hyvin samannimisiä lodgeja, josta sekaannus johtui. Monet niistä käyttivät hieman eri nimä eri sivuistoilla ja monesti nimenä mainittiin vain Juma Lodge. Asiaa ei helpottanut se, että matka myytiin meille nimellä Juma Eco Lodge, mutta kaikissa kohteen kylteissä luki Juma Kabanas lodge.

Viidakko lodget ovat nimensä mukaisesti viidakossa ja näin ollen sähköä tuotetaan tavallisesti aggregaateilla vain ilmastointia jääkaappia varten ja mökeissä ei ole valoja eikä muitakaan mukavuuksia. Niinpä olimme varautuneet otsalampuin jos illalla tai yöaikaan piti jotain tehdä. Viidakossa on oikeasti todella pimeää heti auringon laskettua. Manauksen alueella päivä päättyy aina noin kello 18 aikaan, koska sijainti on niin lähellä päiväntasaajaa.

Koska matkaan oli mennyt sen verran aikaa emme ensimäisenä päivänä syömisten lisäksi tehneet muuta kuin tutustuimme Lodgen piha-alueeseen ja lähdimme onkimaan piraijoa.  Tämä piranja fishing tuntuu olevan kaikkien lodgien vakio-ohjlemistoa ja niinpä osa meistä olikin jo tätä kokeillut ja halusi jäädä mieluummin rentotumaan lodgeen. Me muut lähdimme kahden oppaamme kanssa onkimaan Piraijoja lihapalat syötteinämme.

Piraijat olivat taitavia syömään lihat koukuista jäämättä kiinni, sillä taisimme saada vain kaksi piraijaa veneeseen asti, vaikka kaikki syötit menivät. Kalastaessamme näimme myös rantapuissa isoja mustia apinoita, joista emme kunnon kuvia ehtineet saamaan sekä krokotiilejä ja Tucuxi delfiinejä.

Illalla auringon laskeuduttua meidän oli tarkoitus lähteä vielä katsomaan krokotiilejä. Ajatuksena oli taskulampun valossa etsiä kiiluvat krokotiilin silmät ja opas tämän jälkeen yrittää napata pienen krokotiilin veneeseen turistien pideltäväksi. Illalla alkoi kuitenkin sadekaudelle tyypillinen kova sade ja jouduimme luopumaan tästä ohjelmanumerosta.

Seuraava aamuna Lodgen pihan lähistöllä oleviin puihin tuli lauma apinoita, joita kiipeilyä ja hyppelyä puusta toiseen pääsimme seuraamaan. Lähipuusta oppaamme bongasi myös upean värisen Tucaani pariskunnan. Apina t tuntuivat olevan kiinnostuneita meistä, mutta eivät kuitenkaan ollet niin kesyjä, että olisivat uskaltautuneet pois puusta meidän lähelle, vaan pitibvät koko ajan vähintään 10 metrin etäisyyden.

Lounaan jälkeen lähdimme käymään joen varrella asuvan perheen luona tutustumaan heidän elämäntapaansa. Tavallisesti samassa pihapiirissä asuu useampi sukupolvi. Pihassa oli usemapia rakennuksia: asuintalo aikuisia varten sekä omat talot tytöille ja pojille sekä erillinen tila ruoanlaittoon. Perinteisenä tapana on, että tytöt ja pojat eivät asu saman katon alla ennenkuin avioituvat. Omaan taloonsa lapset muuttavat heti, kun oppivat kävelemään.

Meille esiteltiin heidän ravinnoksi pyytämien krokotiilien nahkoja, sekä turisteja varten tekmiä koruja, puhallusputkia ja muita käsitöitä. Krokotiilin nahka oli tyttöjen mielestä "iljettävä", mutta kaikki lapset olivat luonnollisesti innostuneita koruista ja puhallusputkista ja muista myynnissä olevista käsitöistä. Kotiin viemisiksi ostimme tytöille käsikorut ja Kuutille kaulakorun jossa roikkui aito krokotiilin hammas.

Pidennetty viikonloppuloma viidakossa oli oikein onnistunut ja sitä voi suositella myös lapsiperheille. Omat 3-, 6- ja 8-vuotiaat lapsemme viihtyivät viidakossa mainiosti eivätkä hyttysetkään kiusanneet, vaikka olimmekin Solimoes vesistön varrella, jossa hyttysiä tavallisesti esiintyy toisin kuin Manauksen ohi virtaavan Rio Negron varrella.

Jardim Botânico de Manaus ja Museu de Amazônia

Kaupungin pohjoispuolella sijaitsee laaja luonnonsuojelualue ja kasvitieteellinen puutarha nimeltään Jardim Botânico de Manaus. Samassa yhteydessä toimii myös Museu de Amazônia. Tein tänne retken syksyllä 2015 ja perheen muutettua Manaukseen tammikuussa 2015 vierailin täällä uudelleen heidän kanssaan.

Puiston alueella saa liikkua ainoastaan oppaan kanssa ja he järjestävät kiertokävelyn alkaen joka 30 minuutti. Joka toinen kävely suuntautui tutustumaan käärmetaloon, puistossa sijaitsevalle lammelle ja katsomaan isoja puita sekä suurta akvaariota, jossa ui Amazonille tyypillisiä kaloja. Joka toinen kävely vuorostaan vie puistossa sijaitsevalle 40 metriä korkealle tornille joka kohoaa puiden yläpuolelle. Tornista on hienot näkymät niin puistoon kuin kaupungillekin.

Ensimmäisellä kerralla tein ensin opastetun kävelyn ja sen jälkeen vierailin tornissa. Lasten kanssa menimme ainoastaan vierailulle torniin. Kävelyllä pysähdyimme ensin lammelle, jossa oli suuria lumpeita, nuppineulan pään kokoisia pieniä sammakoita sekä kilpikonnia (tai ainakin yksi). Kävelyn aikana näimme myös käärmetalon käärmeitä ja pysähdyimme opastetaulujen luona, joissa kerrottiin vuorotellen niin kaloista, käärmeistä kuin perhosistakin. Omasta mielestäni mielenkiintoisempaa oli kuitenkin yrittää itse havainnoida metsässä liikkuvia lintuja kuin katsella infoa plakaateista, jotka olisi voinut lukea suoraan wikipediastakin.


Käynti tornissa oli kuitenkin vierailun arvoinen ja siksi halusin tuoda lapsetkin käymään täällä. Lisäksi molemmilla torni vierailullani oppaaksi sattui sama nuori opiskelija, joka puhui hyvää englantia (harvinaista Manauksessa!). Kielitaidon lisäksi hän tiesi paljon puistosta ja sen eläimistä, koska hän opiskeli biologiaa ja teki tutkimustyötä hämähäkeistä. Tornilta palatessamme hän halusi viedä meidät vielä erikseen katsomaan perhosia ja hämäkkejä, koska lapset olivat niistä niin kiinnostuneita.

Itsenäisyyspäiväviikonlopun kalareissu Uatumã joella

Brasiliassa oli kaksi ylimääräistä vapaapäivää 7. ja 8. joulukuuta (Nossa Senhora da Conceicão Aparesida), joten päätin lähteä mukaan Manauksessa olevien suomalaismiesten kalareissulle Manauksen pohjoispuolelle. Kalastusmatkan itseoikeutettuna ”isäntänä” toimi Arto Sokka, jolla on pitkä kokemus kalastamisesta Amazonin joilla. Yhteensä seurueessamme oli 5 jäsentä.

Pousadamme Uatumã joen varrella

Lähdimme matkaan 5. päivä perjantaina iltapäivällä Manauksesta kohti pohjoista ja President Figueiredon kaupunkia kohti. Sinne oli Manauksesta noin kahden tunnin matka. Pidimme siellä, suunnilleen puolimatkassa, pienen tauon ja jatkoimme matkaa edelleen itään kohti Balbinan kylää ja Rio Uatumãn jokea. Tavoitteenamme oli ehtiä joen rantaan ennen pimeäntuloa, mutta venerantaan saapuessamme oli kuitenkin jo pilkkopimeää. Lastasimme meitä vastassa olleisiin pieniin moottoriveneisiin tavarat ja lähdimme kahden tunnin venematkalle kohti majapaikkaamme. Pimeällä joella ei näkynyt juuri mitään lukuun ottamatta rannalla taskulampun valossa pariin otteeseen näkyneitä alligaattorin silmiä.

Pousadan perheen lapsia

Majapaikkamme oli viisihenkisen perheen ylläpitämä pieni Pousada ja yövyimme pihapiiriin rakennetuissa pienissä vaatimattomissa mökeissä. Vaatimattomista olosuhteista huolimatta majoitus oli siisti ja ruoka hyvää.

Kalastuspäiviä matkalla oli kaksi. Molempina päivinä lähdimme aamuvarhaisella liikkeelle ja tulimme pousadaan lounaalle ja lähdimme uudelleen kalaan palateksemme vähän ennen pimeän tuloa syömään illallista.

Päivän kalastusretken suunnittelua

Edeltävät kuukaudet olivat olleet Amazonasin osavaltiossa tavallistakin kuivaa kautta kuivempia,

joten kalastamillamme järvillä vesi oli alimmalla tasolla vuosiin ja tästä johtuen myös vesi oli tavallista lämpimämpää. Alueella sijaitsi useita pieniä järviä, jotka olivat kaikki pieninen jokie välityksellä yhteydessä toisiinsa. Kaikille järville emme kuitenkaan päässeet kalastamaan, koska osa järviä yhdistävistä joista olivat kuivuneet.

Minä ja Peacock Bass

Kalasaalis jäi kovasta yrityksestä johtuen alle kymmeneen. Oppaiden mukaan lämpimät vedet vähensivät saalista. Itse sain sentään yhden pienen Peacock Bassin eli Tucunarén, jotta voin ainakin sanoa kalastaneeni ja saaneeni saalistakin Amazonin viidakossa.

Kalastusluvat olimme hankkineet ineternetin välityksellä ennakkoon. Koska alue oli alkuperäisasukkaiden reservaatiksi luokiteltu alue ei sieltä saanut viedä saalista pois, vaan kalastuslupamme olivat ns. "catch-and release" -luvat. Päivän saaliista sai pitää vain yhden kalan per kalastaja "omaan käyttöön", mutta saalista ei siis saanut viedä alueelta pois. Niinpä molempina iltoina veimme yhden saaliskalan mukanamme pousadaan illalliseksi.

Olemattomaksi jäänyt kalasaaliimme ei kuitenkaan matkaamme pilannut. Oli mukavaa ajella pienellä veneellä pitkin Amazonin pikkujokia ja nähdä alligaattoreita, delfiinejä ja erilaisia Amazonasin lintuja papukaijoista Kuningaskondoriin.

Oli myös mieliinpainuvaa viettää itsenäisyyspäivää vähän toisenlaisissa olosuhteissa. Pääsin tai jouduin esittämään Maamme-laulun itsenäisyyspäivän kunniaksi keskellä viidakkoa pienelle kuulijajoukollemme. Tapana on kuulemma ollut, että viimeisenä Manaukseen muuttanut suomalainen joutuu sen esittämään. Tiedä sitten pitikö tämä traditio paikkaansa. Onneksi itsenäisyyspäivän kunniaksi mukana oli illallista varten myös Finlandia vodkaa niin sain laulun paremmin irtoamaan...

Vaikka en olekaan varsinaisesti mikään kalamies ja viikonlopun saalis jäi olemattomaksi oli kokemus kuitenkin kaiken matkanteon arvoinen. Takaisintulomatkalla näimme myös menomatkaa paremmin, että pienenkin joen varrella on monenlaista elämää ja sen varrella toimii muun muassa pieni koulu, jonne lapset kerätään omalla vesibussilla pitkienkin matkojen päästä.

Viikonloppu Novo Airãossa

Päätin lähteä ex tempore pikavisiitille Novo Airão nimiseen pikku kylään, joka sijaitsee noin 180 km Manauksesta Rio Negroa ylävirran suuntaan. Varasin yöpymisen Pousada Bela Vista nimisestä pikkuhotellista. Pousada tarkoittaa Brasiliassa pientä usein aika vaatimatonta hotellia/motellia. Näissä on usein edullista yöpyä.

Novo Airãoon olisi päässyt veneelläkin, mutta koska varasin yöpymisenkin la-su yöksi vasta lauantai aamuna nin piti matkaan lähteä autolla. Olisin tosin varmaan halunnut ajaa matkan joka tapauksessa, sillä matkallakin saattaisi tulla eteen näkemisen arvoisia paikkoja.

Ajomatkaa perille oli 196 km. Manauksesta lähdettäessä ylitin ensimmäiseksi Amazon joen (tässä kohtaa joki on nimeltään vielä Rio Negro ennen yhtymistään Solimoés joen kanssa Amazoniksi) Rio Negro siltaa pitkin, jolla on mittaa 3,6 kilometriä. Silta on avattu liikenteelle 2011 ja tätä ennen joen yli pääsi ainoastaan lautalla.

Sillan ylityksen jälkeen ensimmäiset noin 30 km olivat hyväkuntoista uutta moottoritietä, mutta sen jälkeen tie muuttui kaksikaistaiseksi, jota pitkin ajoin aina Maracapuruun saakka. Moottoritietä oltiin rakentamassa edelleen, joten tulevaisuudessa sitä pitkin päässee aina Manacapuruun saakka.

Maracapurun jälkeen käännyttiin kohti Novo Airãota ja tie muuttui huonommaksi. Osittain tie oli erittäinkin hyväkuntoista, mutta paikoin sade oli syönyt tien pinnasta isoja alueita pois ja suurimpia koloja piti kiertää välillä piennarta myöden.

Matkan taittaminen autolla osoittautui kuitenkin siinä mielessä hyväksi ratkaisuksi, että saatoin pysähtyä, kun näin jotain katsomisen arvoista. Lähinnä tämä tarkoitti erilaisia lintuja, joita näin istuskelemassa tien varren puissa tai liitelemässä taivaalla. Ohessa muutama lintukuva matkan varrelta. Vasemmalta ylhäältä lukien Northern Crested Caracara, Yellow Headed Caracara, Swallow Tailed Kite (Amerikansirohaukka) sekä Black Vulture (Mustakondori).

Saavuin perille noin klo 16 aikaan sopivasti noin tuntia ennen auringonlaskua. Niinpä ehdin vielä katselemaan ympärilleni ja ottamaan kuvia Pousadan terassilta alas Amazonille päin. Respasta sai myös varattua retkiä seuraavalle päivälle tai vaikka yöksi Amazonin elämää katsomaan. Päätin varata 3 tunnin linturetken aamuksi Amazonille. Lähtö olisi kello 05:30 ja tiettävästi olisin ainoa osallistuja. Päädyin tähän vaihtoehtoon siksikin, että retkien hinta oli aina kiinteä ja koska huomasin, että yöpyjiä ei ollut kuin kourallinen niin totesin tämän retken olevan myös halvimmasta päästä jos joutuisin sen yksinäni kustantamaan (kuten sitten kävikin). Ajattelin, että joella voisi hyvällä tuurilla nähdä muutakin kuin lintuja, kuten delfiinejä etc.

Amazonille luontoretkelle lähtevien must juttu on mennä uimaan vaaleanpunaisten jokidelfiinien eli paikallisten kielessä Botojen kanssa. Päätin jättää tämän kuitenkin tuonnemmaksi, koska se olisi mukavinta tehdä koko perheen kesken.

Heräsin aamulla vain alle 10 minuuttia ennen lähtöaikaa. Syynä oli se, että olin sammuttanut herätyksen ja jatkanut unia sen jälkeen. Syy väsymykseen oli siinä, että koko yön kuulin oveni yläpuolelta kovaa rapinaa ja mietin yrittääkö jokin eläin kenties sisään huoneeseeni jostain oven tai ikkunan raosta. Kyseessä oli mitä ilmeisemmin liskot, joita vilisi päivisinkin puskissa. Jossain kohtaa yötä väsymys oli kuitenkin voittanut ja olin nukahtanut.

Seisoskelin respan edessä (joka siis oli pieni kioskin kokoinen koppi tienvieressä), mutta ketään ei näkynyt. Oletin jo ymmärtäneeni lähtöpaikan väärin, kunnes paikallisen venyvän aikakäsityksen mukaisesti vartin myöhässä paikalle saapui oppaani, joka neuvoi minua kävelemään rantaan, josta hän tulisi kohta minut veneellä hakemaan.

Lähdimme matkaan ja pysähtelimme välillä katsomaan puiden latvoissa olevia papukaijoja. Joelta käsin niitä ei kuitenkaan kovin hyvin nähnyt, koska puut olivat korkeita ja ne kasvoivat lisäksi korkeiden joen töyräiden päällä. Sademetsän puusto on sen verran tiheää, että useimmiten linnut kyllä kuulee, mutta niitä ei näe. Esimerkiksi papukaijoja näkee parhaiten lennossa, vaikka ihan Manauksen keskustassa, mutta puissa niitä on vaikeampi nähdä ainakin ilman kunnon opasta. Oma oppaani keskittyi lähinnä ajelemaan ja pysähtymään jos jossain puunlatvassa jokin lintu vilahti, mutta ainakaan hänellä ei tuntunut olevan tiedossa mitään ns. varmoja paikkoja, vaan joella ajettiin sattuman varaisesti paikasta toiseen. Matkalla vastaan tuli myös muutama muu vene. Muita turisteja ei vastaan tullut, vaan muut kulkijat olivat paikallisia, lähinnä kalastajia.

Parhaimmat elämykset olivatkin Botot (vaaleanpunainen jokidelfiini) tai Tucuxit (makeanveden delfiini), jotka saattoivat käydä yhtäkkiä veneen vieressä polskauttamassa vettä ja haukkaamassa happea. En tiedä näinkö vaaleanpunaisia Boto delfiinejä ollenkaan, koska nekin ovat aluksi harmaita ja muuttavat väriä vasta myöhemmin. Pinnassa delfiinit kävivät hyvin nopeasti, joten yleensä niistä ehti nähdä vain molskahduksen. Botot ovat aivan erinäköisiä ja mallisia kuin tavalliset delfiinit. Niillä on todella pitkä suora "nokka" ja ei niin ulkoneva selkäevä kuin Tucuxilla. Tästä johtuen tunnistin nähneeni ainakin Tucuxeja, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Nämä ovat ns. "perinteisen" näköisiä delfiinejä.

Näin myös kaksi Caimaania. Toinen ui vierellämme kohti alajuoksua ja toisen näin takaisintulo matkalla ottamassa aurinkoa joenpenkalla. Linnuista hienoin oli Amazon Kingfisher, josta pääsimme kuvausetäisyyden päähän.

Palasimme takaisin majapaikkaan vajaan kolmen tunnin retken päätteeksi. Kävin aamupalalla ja soitin Skype puhelun kotiin, sillä oli isänpäivän aamu (tai jo iltapäivä Suomessa). Sain isänpäiväkortit katsottua lasten kanssa huonon Skype yhteyden kautta, mutta pääasia oli, että edes huono yhteys saatiin onnistumaan.

Puhelun jälkeen jäin vielä kuvaamaan puissa makailevia Iguaaneja. Niiden maastoutumiskyky on todella hyvä ja ensin en huomanut niistä kuin yhden. Vähän aikaa puita tuijoteltuani huomasin niitä olevan lähipuissa yhteensä kahdeksan. Illalla kun saavuin Pousadaan ja juttelin Saksasta kotoin olevan hotellin omistajan kanssa hän sanoi niitä olevan lähipuissa parhaimmillaan 20 johtuen siitä, että edellinen omistaja oli ruokkinut niitä.

Päätin käydä tutustumassa myös Novo Airãon kylään, kun tänne asti olin ajanut. Kylässä ei ollut kuitenkaan juuri mitään erityistä näkemistä. Novo Airãoon tullaankin nimenomaan sitä ympäröivän luonnon takia. Kyläläiset saavat mitä ilmeisemmin elantonsa tavalla tai toisella joesta tai sen tuomista turisteista, joten kylässä oli asumusten, sataman ja oman majapaikkani lisäksi vain muutama hyvin vaatimaton Pousada sekä pieni "Supermercado", jonka nimessä Super oli liikaa. Kävelylenkkini jälkeen keräsinkin tavarani ja lähdin ajamaan kohti Maracapurua, jotta ehtisin käydä siellä ja ajamaan vielä valoisan aikana takaisin Manaukseen.




















Paluumatkalla poikkesin siis vielä matkan varrella olevassa Manacapurun satamakaupungissa, jossa on asukkaita noin 90 000. Manacapurussa ei ollut mitään erityistä nähtävyyttä, muttä satamassa on vilkas liikenne, koska tännekin kaikki tavarat tuodaan ja viedään Rio Solimoesia pitkin. Joki yhtyy Manauksen kohdalla Rio Negroon muodostaen varsinaisen Amazonin.