Lähdimme intialaisen työkaverini perheen sekä suomalais-taiwanilaisen pariskunnan kanssa viikonlopuksi Juma joen varrella sijaitsevaan Juma Eco Lodgeen. Kaikkiaan seurueeseemme kuului siis kuusi aikuista ja viisi lasta. Olimme varanneet matkan Manaus booking nimisestä matkatoimistosta, jonka pikkubussi tuli noutamaan meidät asuinalueemme portilta. Paikalliseen tapaan aikataulut olivat jo alusta alkaen "joustavat" (matkajärjestäjän toimesta), joten bussi tuli noutamaan meidät runsaan tunnin aikataulusta myöhässä. Suomalaiseen tapaan olimme tietysti tulleet varmuuden vuoksi 10 minuuttia etuajassa tienvarteen sateesta huolimatta. Bussin saavuttua olimmekin jo sopivasti märkiä lähtemään sademetsään...
Bussi kuljetti meidät ensin Manauksen itäpuolella sijaitsevaan Porto da Ceasan satamaan, josta siirryimme moottoriveneillä noin puolen tunnin venematkalla joen vastarannalle Careiro da Várzean pieneen satamakaupunkiin. Puoli matkassa joen ylitystä pysähdyimme katsomaan yhtä Manauksen päänähtävyyttä eli Solimoes ja Rio Negro jokien kohtaamista. Paikka tunnetaan nimellä "Meeting of Waters" tai portugaliksi "Encontro das Àguas". Rio Negron joki on nimensä mukaisesti mustaa ja Solimões joen hiekan väristä. Näiden jokien yhtymäkohdasta alaspäin jokea kutsutaan Amazoniksi.
Vastarannalle saavuttuamme meitä odotti 70-luvun designia oleva Volkswagen pikkubussi sekä henkilöauto. Pakkauduimme autoihin ja lähdimme valtatie 319 pitkin kohti Juma jokea ja seuraavaa venematkaa. Automatka kesti noin tunnin, josta alkuosa oli hyväkuntoista asvalttitietä, mutta loppumatkasta tie vaihtui saviseen metsätiehen läpi sademetsän aina Rio Juman sivujoen rantaan saakka. Sieltä matka jatkui jälleen moottoriveneillä kohti Juma Eco Lodgea.
Perille päästyämme luulimme ensin, että olimme tulleet väärään lodgeen. Vähän aikaa asiaa selviteltyämme kävi selväksi, että Juma joen varrella oli useita hyvin samannimisiä lodgeja, josta sekaannus johtui. Monet niistä käyttivät hieman eri nimä eri sivuistoilla ja monesti nimenä mainittiin vain Juma Lodge. Asiaa ei helpottanut se, että matka myytiin meille nimellä Juma Eco Lodge, mutta kaikissa kohteen kylteissä luki Juma Kabanas lodge.Viidakko lodget ovat nimensä mukaisesti viidakossa ja näin ollen sähköä tuotetaan tavallisesti aggregaateilla vain ilmastointia jääkaappia varten ja mökeissä ei ole valoja eikä muitakaan mukavuuksia. Niinpä olimme varautuneet otsalampuin jos illalla tai yöaikaan piti jotain tehdä. Viidakossa on oikeasti todella pimeää heti auringon laskettua. Manauksen alueella päivä päättyy aina noin kello 18 aikaan, koska sijainti on niin lähellä päiväntasaajaa.
Koska matkaan oli mennyt sen verran aikaa emme ensimäisenä päivänä syömisten lisäksi tehneet muuta kuin tutustuimme Lodgen piha-alueeseen ja lähdimme onkimaan piraijoa. Tämä piranja fishing tuntuu olevan kaikkien lodgien vakio-ohjlemistoa ja niinpä osa meistä olikin jo tätä kokeillut ja halusi jäädä mieluummin rentotumaan lodgeen. Me muut lähdimme kahden oppaamme kanssa onkimaan Piraijoja lihapalat syötteinämme.
Piraijat olivat taitavia syömään lihat koukuista jäämättä kiinni, sillä taisimme saada vain kaksi piraijaa veneeseen asti, vaikka kaikki syötit menivät. Kalastaessamme näimme myös rantapuissa isoja mustia apinoita, joista emme kunnon kuvia ehtineet saamaan sekä krokotiilejä ja Tucuxi delfiinejä.Illalla auringon laskeuduttua meidän oli tarkoitus lähteä vielä katsomaan krokotiilejä. Ajatuksena oli taskulampun valossa etsiä kiiluvat krokotiilin silmät ja opas tämän jälkeen yrittää napata pienen krokotiilin veneeseen turistien pideltäväksi. Illalla alkoi kuitenkin sadekaudelle tyypillinen kova sade ja jouduimme luopumaan tästä ohjelmanumerosta.
Seuraava aamuna Lodgen pihan lähistöllä oleviin puihin tuli lauma apinoita, joita kiipeilyä ja hyppelyä puusta toiseen pääsimme seuraamaan. Lähipuusta oppaamme bongasi myös upean värisen Tucaani pariskunnan. Apina t tuntuivat olevan kiinnostuneita meistä, mutta eivät kuitenkaan ollet niin kesyjä, että olisivat uskaltautuneet pois puusta meidän lähelle, vaan pitibvät koko ajan vähintään 10 metrin etäisyyden.
Lounaan jälkeen lähdimme käymään joen varrella asuvan perheen luona tutustumaan heidän elämäntapaansa. Tavallisesti samassa pihapiirissä asuu useampi sukupolvi. Pihassa oli usemapia rakennuksia: asuintalo aikuisia varten sekä omat talot tytöille ja pojille sekä erillinen tila ruoanlaittoon. Perinteisenä tapana on, että tytöt ja pojat eivät asu saman katon alla ennenkuin avioituvat. Omaan taloonsa lapset muuttavat heti, kun oppivat kävelemään.
Meille esiteltiin heidän ravinnoksi pyytämien krokotiilien nahkoja, sekä turisteja varten tekmiä koruja, puhallusputkia ja muita käsitöitä. Krokotiilin nahka oli tyttöjen mielestä "iljettävä", mutta kaikki lapset olivat luonnollisesti innostuneita koruista ja puhallusputkista ja muista myynnissä olevista käsitöistä. Kotiin viemisiksi ostimme tytöille käsikorut ja Kuutille kaulakorun jossa roikkui aito krokotiilin hammas.Pidennetty viikonloppuloma viidakossa oli oikein onnistunut ja sitä voi suositella myös lapsiperheille. Omat 3-, 6- ja 8-vuotiaat lapsemme viihtyivät viidakossa mainiosti eivätkä hyttysetkään kiusanneet, vaikka olimmekin Solimoes vesistön varrella, jossa hyttysiä tavallisesti esiintyy toisin kuin Manauksen ohi virtaavan Rio Negron varrella.
