Golfia ja ratsastusta

Ensimmäisenä viikonloppuna lähdin uusien työkavereiden mukana pelaamaan golfia japanilaiselle golfkentälle. Manauksessa asuu paljon japanilaisia sekä suurimpana ulkomaalaisvähemmistönä korealaisia. Korealaiset ovat pääsääntöisesti töissä Samsungilla. Japanilaisista yrityksistä Manauksessa toimivat ainakin Honda, Canon ja Panasonic. Manauksessa onkin vapaakauppastatuksen takia erityisen paljon elektroniikkateollisuutta.

Golfkenttä oli aika vaatimaton, mutta pelaamaan pääsi heti ja kierroksen hinta mailoineen oli vain 150 realia. Lisäksi maksoimme caddieille 50 realia. Sää oli älyttömän kuuma pelaamiseen. Lämpötila oli noin 40´C, mutta kiersimme silti 9 reikäisen kentän kahteen otteeseen. Vettä meni useampi pullollinen sekä kierroksen jälkeiset oluet tietysti. Ilman caddietä kiertäminen olisi jäänyt haaveeksi; sen verran kuuma päivä oli.

Sunnuntaina vuorossa olikin sitten ratsastusta. Lähdin työkaverini Mikon kutsusta mukaan ratsastamaan. Mikko oli itse aloittanut vasta aikuisella iällä ratsastusharrastuksen Manauksessa ja koska kyseessä oli hänen viimeinen viikonloppunsa tällä erää täällä, hän halusi päästä vielä ratsastamaan. Lupauduin tietysti mukaan, koska se kuulosti kiinnostavalta ja pääsisin näkemään miltä se Amazonasin viidakko näyttää. Ratsastamassa olin ollut vain kerran aiemmin. Silloin olimme Jonnan kanssa ratsastamassa Levillä Islanninhevosilla, mutta siitäkin oli jo yli 10 vuotta aikaa. Pikkaisen oli jännitystä ilmassa, vaikka yritinkin esittää "coolia", kuten kaikkien lännen sankareiden kai kuuluukin.

Talli nimeltä Cavalgada Amazônia sijaitsi huonokuntoisen tien päässä noin kymmenen kilometriä keskusta-alueelta luoteeseen. Tallilla vastassa meitä oli jo työkaverini Paulo vaimonsa Simonen kanssa ja lisäksi meitä oli lähdössä minun ja Mikon lisäksi ratsaille työkaverini Johanna. Muilla oli enemmän ratsastuskokemusta kuin minulla, joten olin ainoa ns. keltanokka. Oppaana meillä oli chileläissyntyinen Miguel.

Ratsastaminen Manauksessa ei ole niin "totista" kuin mihin suomalaiset ovat tottuneet; erityisesti mitä turvallisuuteen tulee. Lapsetkin kuulemma aloittavat ratsastamisen heti kunnon hevosilla; mitään poniratsastusta täällä ei kuulemma tunneta. Itse olin tosiaan ratsastanut tasan kerran ja sain pari ylimalkaista ohjetta Miguelilta ja eikun matkaan. Päässä oli sentään turvallisuuta tuomassa muinoin Sisiliasta ostamani oljesta tehty lippalakkini ;-).

Alkuun mentiin rauhallisesti jonossa ja hetken metsätietä kuljettuamme päästiin jo viidakon puolelle. Asteita oli varmaan jälleen lähemmäs 40 astetta, mutta olin laittanut kuitenkin farkut jalkaan, kuten Mikko suositteli. Tämä olikin hyvä, koska farkuista huolimatta pohkeeni kipeytyivät, kun ne osuivat jalustimiin. Osansa oli varmasti myös jännityksellä, kun yritin pysyä hevosen selässä.

Ratsastimme joelle, joka meidän oli tarkoitus ylittää, mutta se olikin kadonnut kuivuudesta johtuen. Manauksessa on ollut viime ajat kuulemma aika kuivaa ja siksi muun muassa metsäpaloja on ollut runsaasti. Savun hajun tuntee myös kaupungilla ja taivaalla on jatkuvasti pieni savuverho, jota aluksi luulin vain tavalliseksi pilvisyydeksi. Koska jokea ei löytynyt niin käännyimme takaisinpäin.

Retken puoliväliin mennessä olin jo hoksannut, että jalustimien päällä pitää ikäänkuin "seistä" ja keventää, jotta en pompi niin pahasti hevosen kyydissä. Tähän saakka oli istunut kuin mätisäkki kyydissä ja ihmetellyt miten siellä kyydissä voi kovassa vauhdissa olla, kun pienessä ravissakin meinaan pudota. Takaisinpäin tullessa ja rohkeuden kasvaessa tulin paikoitellen myös kovaa laukkaa hevoseni kanssa reppu selässä ja kameralaukku olalla heiluen. Täytyy sanoa, että fiilis oli aika mahtava, kun huomasi, että hevonen tottelee ohjausliikkeitä ja varmuus ja vauhti alkoivat kasvaa. Yhdessä kohtaa sain pienen haavan nenävarteeni, kun naamani osui laukatessa metsätien yli kurottaneeseen oksaan ja lakkikin lensi päästä.

Oli kyllä mukava päivä ja ratsastamaan täytyy päästä vielä toistekin. Hevosen selässä maisematkin näyttävät aika erilaiselta.