Matkasin ensin bussilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja sieltä New Yorkin kautta Miamiin. Miamissa nukuin yhden yön ja jatkoin seuraavana päivänä kohti uutta kotimaatani Brasiliaa ja sen "viidakkopääkaupunkia" Manausta.
Lähteminen kohti uutta oli tietyllä tapaa jännittävää, vaikka eniten itseäni jännitti se miten jaksan seuraavat kuukaudet näkemättä lapsiamme; tätä ennen olin ollut kahdesta vanhemmasta lapsesta vain viikon erossa yhtäjaksoisesti ja pienimmästä, nyt kolmevuotiaasta, vain pari päivää. Jouluksi tulisin takaisin Suomeen ja joulun jälkeen lähtisimme sitten matkaan yhdessä.
Itseäni tulisi varmasti vaivaamaan ikävä, mutta kotona Suomessa vaimolle jäi hoidettavaksi lasten koulu, eskari, päiväkoti ja liuta harrastuksia sekä koiran lenkitys, joten siinä mielessä itse tulisin pääsemään helpommalla. Ja ainahan uuteen työhön ryhtyessä päivät venyvät, joten nyt ei tarvitsisi kokea siitä ainakaan huonoa omaatuntoa. Lisäksi tehtävänäni olisi syksyn aikana selvittää perusasioita kuntoon, että muiden muutto olisi sitten vuoden vaihteessa astetta helpompaa.
Saavuin illalla Manauksen lentokentälle ja tullimuodollisuudet suoritettuani kävin noutamassa laukkuni hihnalta ja hyppäsin minua vastassa olleen Luizin kyytiin. Tulin maahan tässä kohtaa vasta "liikematkalle", koska en ollut saanut vielä työlupaa, vaikka paperit laitoinkin ajoissa työlupa-asioissa avustavalla firmalle. Oli kuulemma tavallista, että lupa-asioissa kestää: "Sometimes 3 weeks, sometimes 3 months" oli asiaa hoitavan agentin vastaus Brasilian byrokratiasta, johon pitänee tottua. Jäin siis odottamaan työlupaani.
Lähdimme Luizin kanssa liikkeelle ja istuin etupenkille, että näkisin heti miltä uusi kotikaupunkini näyttää. Auton tuulilasi oli kuitenkin ylhäältä puoliväliin saakka niin vahvasti tummennettu, että jouduin menemään kyyryyn nähdäkseni edes jotain autosta ulos. Pimeyden takia en siis saanut vielä juurikaan kuvaa siitä, miltä Manaus näyttää. Kirjauduin sisään hotelliin ja ajattelin, että ehkä lähipäivinä selviää mihin on taas tullut nenänsä työnnettyä. Olinhan ensimmäistä kertaa eläissäni Etelä-Amerikassa ja vetänyt nimeni jo Suomessa 3+1 vuoden expatriaattisopimukseen. Rohkea rokan syö...
Lähteminen kohti uutta oli tietyllä tapaa jännittävää, vaikka eniten itseäni jännitti se miten jaksan seuraavat kuukaudet näkemättä lapsiamme; tätä ennen olin ollut kahdesta vanhemmasta lapsesta vain viikon erossa yhtäjaksoisesti ja pienimmästä, nyt kolmevuotiaasta, vain pari päivää. Jouluksi tulisin takaisin Suomeen ja joulun jälkeen lähtisimme sitten matkaan yhdessä.
Itseäni tulisi varmasti vaivaamaan ikävä, mutta kotona Suomessa vaimolle jäi hoidettavaksi lasten koulu, eskari, päiväkoti ja liuta harrastuksia sekä koiran lenkitys, joten siinä mielessä itse tulisin pääsemään helpommalla. Ja ainahan uuteen työhön ryhtyessä päivät venyvät, joten nyt ei tarvitsisi kokea siitä ainakaan huonoa omaatuntoa. Lisäksi tehtävänäni olisi syksyn aikana selvittää perusasioita kuntoon, että muiden muutto olisi sitten vuoden vaihteessa astetta helpompaa.
Saavuin illalla Manauksen lentokentälle ja tullimuodollisuudet suoritettuani kävin noutamassa laukkuni hihnalta ja hyppäsin minua vastassa olleen Luizin kyytiin. Tulin maahan tässä kohtaa vasta "liikematkalle", koska en ollut saanut vielä työlupaa, vaikka paperit laitoinkin ajoissa työlupa-asioissa avustavalla firmalle. Oli kuulemma tavallista, että lupa-asioissa kestää: "Sometimes 3 weeks, sometimes 3 months" oli asiaa hoitavan agentin vastaus Brasilian byrokratiasta, johon pitänee tottua. Jäin siis odottamaan työlupaani.
Lähdimme Luizin kanssa liikkeelle ja istuin etupenkille, että näkisin heti miltä uusi kotikaupunkini näyttää. Auton tuulilasi oli kuitenkin ylhäältä puoliväliin saakka niin vahvasti tummennettu, että jouduin menemään kyyryyn nähdäkseni edes jotain autosta ulos. Pimeyden takia en siis saanut vielä juurikaan kuvaa siitä, miltä Manaus näyttää. Kirjauduin sisään hotelliin ja ajattelin, että ehkä lähipäivinä selviää mihin on taas tullut nenänsä työnnettyä. Olinhan ensimmäistä kertaa eläissäni Etelä-Amerikassa ja vetänyt nimeni jo Suomessa 3+1 vuoden expatriaattisopimukseen. Rohkea rokan syö...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti