Toisella viikolla Jonna tuli vierailemaan Manauksessa. Alunperin tarkoitus oli ajoittaa vierailu vasta marraskuun puolelle. Lokakuussa oli lapsilla kuitenkin syysloma, joten matka oli helpointa tehdä tuolloin lastenhoitojärjestelyjen takia.
Matkan tavoitteena oli vierailla kouluissa ja päättää mihin kouluun lapsemme keväällä menisivät. Etukäteen olimme kartoittaneet vaihtoehdoiksi kansainvälisen koulun eli International School of Amazonasin, kanadalaisen kaksikielisen koulun Maple Bearin sekä ihan viime tingassa (varmuuden vuoksi) paikallisen yksityisen koulun Século Centro Educationalin, koska olin kuullut, että tuo oli yksi alueen parhaista (ellei paras) paikallinen koulu. Etukäteen olimme kuitenkin ajatelleet, että valinta tehtäisiin kansainvälisen koulun ja Maple Bearin välillä. Näissä kouluissa olisi opetusta englanniksi ja näinollen meille aikuisille olisi helpompaa kommunikoida opettajien kanssa ja auttaa lapsia läksyissä.
Ensimmäisenä vierailimme Maple Bearissa, joka toimi Nilton Lins nimisen paikallisen koulun yhteydessä. Maple Bear on kanadalaislähtöinen kansainvälinen kouluketju, jolla on yli 200 koulua ympäri maailmaa 12 eri maassa ja näistä 89 koulua pelkästään Brasiliassa. Opetus tapahtuu kaksikielisesti, jolloin oppilaat oppivat sekä paikallisen (barsiliassa siis portugalin), että englannin kielen. Opetusmetodina on aktivoida lapsi itse oppimaan asioita ts. opettajat yrittävät kannustaa lapset itse päättelemään vastuaksen eivätkä tarjoa vastauksia valmiina ns. perinteisen opetuksen tavoin. Manauksessa ikäryhmiä oli vain 6-vuotiaaksi asti, mutta luokkia lisättäisiin ylöspäin sitä mukaan kuin koulun vanhimmat (nyt siis 6-vuotiaat) kasvaisivat isommiksi. Meidän kohdalla tämä tarkoitti siis sitä, että 8-vuotiaalle esikoisellemme Kuutille ei olisi sopivaa ryhmää koulussa. Yhtenä vaihtoehtona hänelle olisi ollut mennä saman katon alla toimivaan brasilialaiseen Nilton Lins kouluun.
Pidimme Maple Bearin opetusmetodista ja meille koulua esitelleet opettajat olivat mukavia, mutta meitä jäi ehkä vähän häiritsemään se, että pojallemme ei olisi koulussa paikkaa ja Nilton Lins (vierailimme sielläkin) ei vaikuttanut hyvältä vaihtoehdolta. Lisäksi opettajien englanninkielentaito ei ollut mielestäni yhtä hyvä kuin omani ja en kokisi, että omalla rallienglannillani voisin hyvällä omallatunnolla opettaa ketään englanniksi. Paikasta jäi silti positiivinen kuva ja jäimme miettimään, että mitä jos tytöt menisivät tänne ja Kuutille etsisimme jonkin toisen koulun.
Maple Bearin jälkeen ajoimme International School of Amazonasiin vierailulle, joka seuraa opetuksessaan Cambridgen kansainvälistä opetussuunnitelmaa. Heti kättelyvaiheessa itselleni tuli hyvä fiilis. Meitä oli vastassa koulun intialaistaustainen, mutta Iso-Britanniassa kasvanut koulun koordinaattori, joka puhui virheetöntä brittienglantia. Hänen lisäkseen koulua esitteli alle neljävuotiaiden ryhmää ohjaava opettaja. Molemmat olivat äärettömän ystävällisiä, ja tuntui, että heillä oli erinomainen ymmärrys siitä, mitä täysin ummikkona maahan tulevalla lapsella olisi edessään ja mitä hänen sopeuttamisen eteen tulisi tehdä. Koulussa opetettiin ulkomaalaisille lapsille myös portugalia ja koulussa oli eri tasoryhmiä, joissa huomioitiin hienosti lasten erilaiset lähtökohdat.
Kansainvälisen koulun faciliteetit olivat todella vaatimattomat ja osin rakentaminen oli vielä kesken. Koulun sijainti oli myös hieman erikoisesti kaupungin ulkopuolella pienellä satama-alueella. Alkeelliset olosuhteet eivät meitä häirinneet; lapsille voisi olla vain hyväksi nähdä, että aina ja kaikkialla asiat eivät ole niin hyvin kuin mihin olemme Suomessa saaneet tottua. Se mikä taas häiritsi oli se, että turvatoimia ei ollut lainkaan. Koulussa oli avoimet portit suoraan kadulle ja kameroiden hankintaa oli koordinaattorin mukaan harkittu, mutta ajatuksesta oli luovuttu kustannussyistä. Tämä ei miellyttänyt meitä, koska Brasiliassa näihin asioihin suhtaudutaan yleensä vakavasti, vaikka Manausta pidetäänkin Brasilialaisittain kohtalaisen turvallisena paikkana. Itselleni tuli väkisinkin mieleen, että mikä voisikaan olla parempi kohde mahdolliselle lapsikaappaukselle Brasiliassa kuin täysin ilman turvatoimia oleva kansainvälinen koulu, johon expatit laittavat lapsensa. Omat tyttömme ovat lisäksi niin vaaleita, että he jos ketkä pistäisivät tuosta oppilasjoukosta ensimmäisenä silmään. Oppilaista valtaosa osa oli aasialaisia (ehkä noin 85%) tai brasilialaisia ja meidän lapsemme olisivat olleet ainoat ns. länsimaalaiset. Miinuksena koulussa olivat lisäksi pitkät päivät, jotka alkoivat iästä riippumatta klo 08:00 ja päättyivät klo 16:00. Meidän näkökulmastamme pitkät siksi, että tämän päälle tulisivat vielä läksyt sekä suomen kielen opinnot, joita haluaisimme ylläpitää lapsille Suomen kansanvalistusseuran myymän verkkomateriaalin avulla. Lapsille olisi myös tärkeää päästä harrastamaan heidän Suomessa aloittamiaan harrastuksia, kuten voimistelua ja jalkapalloa ja näille ei tässä yhtälössä jäisi enää aikaa.
Emme siis halunneet, että lasten elämä Manauksessa olisi pelkkää koulua, koska asumalla näinkin eksoottisessa paikassa voi pelkästään vapaa-ajallaan oppia paljon sellaista mitä mikään koulu ei pysty tarjoamaan. Illalla hotellissa jäimmekin pääpyörällä näiden kahden kouluvierailun jälkeen ihmettelemään, että mitä ihmettä me lasten koulukuvioiden kanssa oikein tehdään. Laitammeko Kuutin kansainväliseen kouluun sen turvattomuudesta huolimatta ja tytöt Maple Beariin? Ja miten tämä saataisin käytännön tasolla onnistumaan.
Seuraavana päivänä lähdimme käymään vielä paikallisessa koulussa Seculossa. Etukäteen ajateltuna paikan ainoa selkeä etu oli lyhyt matka. Tarkoituksenamme oli asettua asumaan Ponta Negrana tunnetulle alueelle ja koulu sijaitsi siellä.
Ajoimme koulun sisäänkäynnille. Koulua ympäröi noin kolme metriä korkea betoniaita ja portilla meidät pysäytti vartija, joka arvatenkin kysyi millä asioilla liikuimme. Työpaikaltani oli soitettu koululle etukäteen, joten meitä tiedettiin odottaa ja näytin firmani kulkukorttia ja sanoin "sujuvalla" portugalilla taikasanat: "escola visita" ja kas portit aukenivat! Ajoimme automme parkkiruutuun ja kävelimme parkkialueen reunassa sijaitsevalle ilmoittautumistiskille, josta oli pääsy varsinaiselle koulualueelle. Kerroin jälleen itsevarmuutta puhkuen sujuvalla portugalilla, että millä asioilla tässä oikein liikutaan ja meitä pyydettiin siirtymään lähimmän rakennuksen aulatilaan.
Ensimmäisenä luottamusta herättivät koulun turvatoimet. Ilmoittautumistiskin vieressä olivat portit, joista sisään tai ulos päästäkseen piti aikuisen syöttää nrokoodi ja lasten syöttää laitteeseen kulkukorttinsa. Tällä varmistettiin, että lapset eivät poistu koulualueelta ilman huoltajaa. Muureilla oli lisäksi useita kameroita, joten täällä lapset olisivat varmuudella turvassa.
Koulu oli valmistunut vuonna 2013 ja kaikki oli viimeisen päälle toteutettu. Ensivaikutelma oli, että olimme tulleet etelänlomalle viiden tähden hotelliin (ja nyt en liioittele yhtään). Koulu oli järjestänyt meille englannin kielen tulkin lähellä sijaitsevalta hotellilta, jolla oli sma omistaja kuin koululla. Hieman huvittavana piirteenä meitä ajelutettiin paikasta toiseen golfautolla, jotta meille ei tulisi hiki :-). Käytännössä siirryimme aina muutaman kymmenen metriä kerrallaan paikasta toiseen. Siis aivan kuin paremmissa lomakohteissa.
Jos kansainvälisen koulun tilat olivat vaatimattomat ja osittain vielä kesken niin Seculossa oltiin toisessa äärilaidassa. Koululla oli mm. kolme eri uima-allasta: kaksi erisyvyistä lastenallasta ja kilpauintiallas katsomoineen, tekonurmella varustettu jalkapallokenttä, koripallokenttä, tenniskenttä, voimistelusali, judosali sekä balettisali jne. Koulupäivät kestivät klo 07:15 - 13:00 ja sen jälkeen alkoivat klo 18:00 asti jatkuvat vapaaehtoiset harrasteryhmät, jotka sai valita vapaasti. Vaihtoehtoina oli edellämainittujen urheilulajien lisäksi mm. kuvataide ja musiikki (soittimen sai itse valita viulusta pianoon) ja kaikkiin löytyi ammattitaitoinen ohjaaja/valmentaja. Vähän liian hyvää ollakseen totta! Ja lapset sai toki hakea koulusta pois aiemminkin jos halusi. Ihanteellinen yhdistelmä meille, koska pystyisimme yhdistämään koulun sekä harrastukset ja aikaa jäisi vielä suomen kielen opintoihinkin! Ainoa miinus meille vanhemmille oli se, että opetus olisi portugaliksi, jolloin lasten tukeminen läksyissä ja opettajien kanssa kommunikointi tulisi olemaan vaikeaa. Positiivista toisaalta se, että täällä emme ainakaan jäisi mihinkään expatriaatti kuplaan, vaan pääsisimme tekemisiin paikallisten perheiden kanssa. Koulussa oli vain muutama ulkomaalainen lapsi ja 99% lapsista oli brasilialaisia. Opetusryhmät olivat myös pieniä. 3-6 vuotiaille maksimissaan 12 henkeä kahta opettajaa kohti ja venhemmilla lapseilla ryhmäkoko oli 20 henkeä ja heitä kohden oli muistaakseni myös kaksi opettajaa.
Plussat siis kallistuivat yllättäen Seculon hyväksi. Suurin paino päätöksessä oli lopulta turvallisuus. Kaiken muun voi lasten kohdalla kaiketi riskeerata, mutta ei turvallisuutta. Palaamme varmasti myöhemmin siihen miten lasten koulunkäynti Seculossa lähtee sujumaan ja vieläkö ensi kesänä ratkaisu vaikuttaa oikealta... Fingers crossed!
